Elokuvat ovat sekä loistavaa ajanvietettä ja viihdettä, mutta samalla myös mahdollisuus ihmisellä ansaita rahaa näyttelemällä tai ohjaamalla – varsinkin jos pääsee Hollywood tasolle. Hollywood on ollut muuten yksi maailman elokuvapääalueista jo noin sata vuotta, mutta ei se ole ainoa paikka, missä näyttelijänä tai elokuvamaailman työläisenä voi tienata huimia summia. Samoin on Kiinassa, Japanissa ja esimerkiksi Intiassa omat elokuvamaailmansa, ja tähdet sen mukaan.

Elokuvatähdet

Elokuvatähdet ovat kautta aikojen olleet ihmisten mieleen, koska tähtien kautta ihmiset ovat voineet elää seikkailuja, rakkaustarinoita ja nähdä valkokankaalla paon todellisuudesta. Elokuvan tähdet kuten Charles Chaplin, Humprey Bogart, Marilyn Monroe, Elizabeth Taylor ja tuhannet muut kuten suomalaiset Tauno Palo ja Ansa Ikonen ovat tuoneet ihmisille iloa ja kyyneleitä jo yli sadan vuoden ajan, siitä lähtien kun ensimmäiset liikkuvat kuvat tulivat esityksiin ympäri maailmaa.

Elokuvia ja elokuvia

Elokuvia tehdään televisiolle ja valkokankaalle. Yleisesti voidaan olettaa, että televisioelokuvissa näyttelee vähemmän tunnetut näyttelijät tai näyttelijät, jotka ovat jo nähneet paremmat vuotensa ja vastaavasti elokuvissa näyttelevät aina sen hetken parhaimmat ja tunnetuimmat näyttelijät. Ennen elokuvat eivät välttämättä tuottaneet paljon mitään, nykyajan parhaimmat elokuvat ovat tuottaneet kevyesti yli 2 miljardia dollaria lipputuloja! Ei siis ihme, että nykyajan parhaiten ansaitsevat näyttelijät omistavat asuntoja ympäri maailmaan, lentävät omilla suihkareillaan ja tienaavat kymmeniä miljoonia jokaisesta tekemästään elokuvasta.

Elokuvagenret

Elokuvia tehdään aiheesta kuin aiheesta, kaikilla kielillä ja vaikka minkälaisilla budjeteilla. Hollywoodin elokuvat voivat maksaa jopa kymmeniä miljoonia tehdä, mutta niillä yhtiö voi ansaita lippuluukuilla satoja miljoonia, jopa enemmän. Elokuvan historia katsotaan yleisimmin alkaneeksi vuodesta 1895, jolloin Lumièren veljekset järjestivät ensimmäisen varsinaisen elokuvaesityksen. Elävän kuvan historia ulottuu 1600-luvulle, yli 200 vuotta kauemmas kuin filmin historia. Ensimmäiset elävää kuvaa esittävät laitteet tehtiin 1600- ja 1700-luvuilla. Taikalyhdyllä voitiin esittää kuvapareja, jotka liukuivat toistensa päälle, mutta ei vielä liikkuvaa kuvaa. Taikalyhty oli puinen tai peltinen laatikko, johon kuvat työnnettiin putken ja valonlähteen väliin. Fiktiivisten elokuvien lisäksi on tietenkin myös dokumenttielokuvia ja sitten on myös propaganda tuotantoa, eli kirjoitetun väärän sanan tyyliin tehdään maailmalla tälläkin hetkellä vääriä uutisia televisioon. Nämä väärät uutiset tuotetaan kuin elokuvat, niissä on näyttelijät, tarina ja erikoistehosteet ja lopullinen valmis elokuva on kuin uutislähetys ja siksi ei katsoja voi koskaan olla 100% varma, että se mitä hän näkee televisiossa tai lukee lehdestä, tai kirjasta on totta. Onneksi kuitenkin suurin osa television ohjelmista on selkeästi ilmoitettu, mitkä ovat fiktiota, mikä dokumentaarista tuotantoa ja mikä on selkeästi elokuva. Ei siitä kuitenkaan niin kauaa aikaa ole, kuin maailmojen sota radiokuunnelma sai aikaan ihmisillä pakokauhua, kun he kuulivat radiosta, kuinka maapallolle oli saapunut ulkomaailmojen olioita ihmiset alistamaan. Parhaimmillaan elokuvat ja televisiotuotannot tuottavat katselijoilleen iloa, viihdettä ja mahdollisuuden hetkeksi unohtaa se jokapäiväinen elämä, ja sen ongelmat ja jatkuvat lainalaisuudet. Siksi erilaiset seikkailuelokuvat, vampyyritarinat ja science fiction ovat suosittuja, vaikka kaikki tietävät, että se ei voi olla totta – mutta kuitenkin katsojana elää näyttelijän kautta sitä fiktiivistä elämää valkokankaalla tai monitorin välityksellä. Tiesitkö muuten, että ensimmäinen kokonaan afrikkalaisin voimin tehty elokuva julkaistiin vuonna 1955. Suomen ensimmäinen elokuvaesitys järjestettiin kesäkuussa 1896. Kotimainen näytelmäelokuvatuotanto käynnistyi vuonna 1907 komedialla Salaviinanpolttajat, ja ensimmäinen pitkä draamaelokuva Sylvi sai ensi-iltansa vuonna 1913.